fbpx
Valikko Sulje

Villiä retkiruokaa 16 min

Miten voit hyödyntää helposti villikasveja retkiruoan valmistuksessa?

Metsä on keväästä syksyyn luonnoneväiden aarreaitta. Jokamiehenoikeudet antavat luvan kerätä luonnosta yrttejä, marjoja ja sieniä. Keväisin voi metsässä herkutella puiden antimilla (mm. kuusen ja männyn kerkät, pihlajansilmut, hennot koivunlehdet), heleillä mustikan, ahomansikan ja metsävadelman lehdillä sekä käenkaalilla. Nämä ainekset todella herättävä makuaistit ja sopivat erinomaisesti retkiruokien maustamiseen sekä virkistävinä teeaineksina taukohetkiin. Puiden antimien keruussa on tärkeä huomioida joko maanomistajan lupa tai luonnontuotteiden keruulupa, jonka voi hankkia helposti Metsähallitukselta. Metsäpolkujen kiemurrellessa hakkuuaukeita, rantojen ja niittyjen läheisyydessä löytyy usein voikukkaa, maitohorsmaa, apilaa, siankärsämöä, nokkosta ja jopa vuohenputkea. Nämä ovatkin jo ruokaisempia kasveja sopien erinomaisesti esimerkiksi salaatti- ja munakasaineksiksi, pastakastikkeeksi, muhennoksiksi retkikeittimeen sekä leivän päälle laitettavaksi. Kallioisilta paikoilta voi marjojen lisäksi löytää vilvoittavaa suolaheinää ja ahomansikkaa. Kosteikoista voi löytyä kolotuksiin ja kipuihin luonnonlääkkeeksi mesiangervoa.

Rohkeus ja innostus villiyrttien kokeiluun syntyy käytännönläheisimmin käymällä vaikka villiyrttikurssin ja opettelemalla alkuun muutaman uuden syötävän villikasvin. Poimithan vain kasveja, jotka ehdottoman varmasti tunnistat. Luonnonherkuissa on myös hyvä muistaa yksilöllisyys ja kohtuuskäyttö. Aloita kokeilu aina pienellä määrällä ja yksi kasvi kerrallaan, koska meillä jokaisella on luontainen herkkyytemme ja vaikutukset ovat toiselle voimakkaammat kuin toiselle. Lisää määrää vähitellen, jotta elimistösi ja suolistosi tottuu villivihannesten ravintorikkauteen ja hoitavuuteen! Parhaat hyödyt saat yhdistämällä villiyrtit muuhun villiruokaan.

Retkieväiden valmistelussa helppous on usein etusijalla mutta toisinaan taas eväshetkeen haluaa panostaa enemmän ja kokkailu voi olla osa retkeilyn ihanuutta. Villikasvien hyödyntäminen retkiruoan valmistuksessa ja maustamisessa on itse asiassa hyvin yksinkertaista ja helppoa. Usein itse otan mukaan termariin valmiin keiton, jonka joukkoon kerään metsästä makuja mukaan. Pastat ja keitot ovat helppoja retkiruokia ja tässä videon retkellä valmistuukin niitä retkikeittimellä. Klikkaa video ja lähde mukaan retkelle kanssani maistelemaan villejä retkiruokia!