Valikko Sulje

Johanna

Farmasian tohtori, Ravitsemus- ja lääkehoidon asiantuntija, Jooga- ja kehotietoisuusohjaaja, Villiyrtti-ja hortafarmarikouluttaja

Miksi ihmeessä “ylikoulutettu” akateemikko puuhastelee ja kituuttelee elantoaan joogan, kasvimaailman ja hyvinvointipalveluiden parissa, kun tarjolla olisi hyvinpalkattu ja koulutusta vastaava työ farmasian alalla? Sitä minulta kysytään hyvin usein uusissa kohtaamisissa. Taustani on tosiaan farmasiassa, jossa uuden tiedon jano johti minut yli kymmeneksi vuodeksi yliopistotutkimuksen ja opetuksen pariin. Akateeminen pohja on minulle tärkeä, vaikka nykytoimessani olen siirtynyt ns pehmeimmille poluille. Akateemisuus on ollut perustana asioiden ja ilmiöiden tarkastelulle ja pohja työni tekemiselle ja tutkimukselliselle otteelle. Koen kuitenkin, että tekemällä intohimolla autan enemmän kuin tekemällä sitä perustyötä, joka minulle on ajateltu.

Mikä sai minut kiinnostumaan luonnonmukaisesta ravitsemuksesta ja ravinnon hoitavuudesta?

Omat vanhempani ovat molemmat jatkosodan lapsia ja ruoka on aina ollut suuri kiitollisuuden aihe. Niukkuudessa kasvaneina kaikkea luonnosta saatavaa ja itsekasvatettua on opittu hyödyntämään ja arvostamaan. Olen lapsesta saakka saanut viettää aikaa luonnossa ja asua lähes koko elämäni metsä takapihallani. Parhaat leikit syntyivät metsän mättäillä. Äidin kanssa opin keräämään sieniä ja marjoja. Kotona pinaattiletut korvasivat usein nokkosletut, ja ne ovat edelleenkin omienkin poikien herkkuruokaa. Vasta myöhemmin aikuisiällä havahduin näihin tärkeisiin vanhemmiltani perittyihin juuriini lähtiessäni itse syventymään ravitsemukseen.

Syvempi kiinnostus ravinnon vaikuttavuuteen lähes kymmenisen vuotta sitten lähti tutkijamieleni kiinnostuksesta selvittää syitä omien ja lasteni terveyshaasteiden taustalta. Pikkulapsivuosina oli allergioita, refluksia, ruokayliherkkyyksiä, koliikkia. Molemmilla synnytyksessä saatu luonnollinen mikrobisto tuhottiin tehostetulla antibioottihoidolla heti syntymän jälkeen kohonneiden tulehdusarvojen takia. Myös itse kärsin koko lapsuus- ja nuoruusikäni epämääräisistä vatsavaivoista, vaikeista selkäkivuista sekä atopiasta. Siitäkin huolimatta, että elin liikunnallista ja ravitsemuksellisesti tervettä elämää.

Kohti parempaa elinvoimaa!

Terveysongelmien myötä sekä asiakastyöni kautta apteekissa havahduin, että oirehoidon sijaan on selvitettävä syyt terveyshaasteiden taustalta ennen kuin ne vuosien saatossa kumuloituvat ja kroonistuvat jopa pysyviksi ongelmiksi. Halu ymmärtää ihmisen kokonaisvaltaisuutta, kehon aineenvaihdunnallisia ja biokemiallisia toimintoja ja ymmärtää ravintoaineiden kemiaa kehossa, johdatti minut opiskelemaan biokemiallista lääketiedettä, ravitsemustieteitä, urheiluravitsemusta ja erityisesti toiminnallista ravitsemusta. 

Ymmärrys siitä kaikesta mihin ravinto vaikuttaa (tai mihin se ei vaikuttaisi!) ja miten ravintovalinnoilla voi tuoda niin kehoon kuin mieleen hyvinvointia on ohjannut kiinnostuksen kaikkeen puhtaaseen, luonnollisesti kasvavaan ja satokaudessa läsnä olevaan ravintoon sekä vahvaan luontoyhteyteen. Arvostus luontoa ja sen tuottamaa hyvinvointia on parhaimmillaan villiruoan muodossa ja kiitollisuus sydämessä saan myös nykyään toimia villikasvien parissa.

Työni mausteet

Työni merkityksellisyyden tunteen kokeminen on vahvasti ohjannut minua yrittäjäksi. Halusin päästä toteuttamaan itseäni omalla tavallani, ilman terveydenhuollon ammatillisia viitekehyksiä ja normeja siitä, miten tai millainen minun tulisi työssäni olla. Minulle tärkeää on, että voin yhdistää koulutukseni, työhistoriani ja kokemukseni omaan tarinaani ja tätä kautta voi työni vaikuttaa myönteisesti myös muiden elämään. Yrittäjyydessä näen myös mahdollisuuden pitää kiinni jokaisen päivän arvosta.

Minulle työssäni on merkityksellistä tuottaa ihmisille oivallusta ja ymmärrystä itsestä ns. luontaista itsetuntemuksen arvoa, joka on meissä kaikissa jo olemassa, kun vain tulemme siitä tietoiseksi. Haluan myös tuoda työni kautta tietoisuuteen luonnosta löytyvät yksinkertaiset, kauniit ja tervehdyttävät hyvinvoinnin elementit ja villitmaut, jotka ovat saatavilla aivan jokaiselle riippumattomasti. Kaiken tuon arvon tuottamista rakastan ja se on aidosti minua.

Hyödynnän työssäni kokemuksiani ja osaamistani ihmisten hyvinvoinnin tueksi muun muassa eri sairauksien ja epätasapainotilojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Myös lääkehoidon järkeistämisessä ja keventämisessä ravitsemuksen ja kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen keinot ovat ensisijaisia. Haluan tutkia asioita omalla tavallani ja tehdä tutkimuksesta helposti ymmärrettävää, yhdistää teoriaa, käytäntöä ja ihmisten omaa kokemusta. 

Näiden rinnalle on reilun kymmenen vuoden aikana tullut mukaan muita kokonaisvaltaisia hyvinvoinnin palasia. Jooga on sisäinen ankkurini. Perusta omalle hyvinvoinnille, kehotietoisuudelle ja oma suunnan löytymiselle. Joogan myötä omat kokemukset ja opit tietoisuus- ja tunnetaitojen parissa ovat niitä, jotka pitävät niin kehon kuin mielen elinvoiman virtaavana. Jooga on minulle siis ennen kaikkea arjen joogaa ja tapa käyttää niin kehoa kuin mieltä arjessa. Tästä ammennan työhöni joka saralle. Jooga- ja kehotietoisuusohjaus on yksi keinoistani yhdistää osaamistani, synnyttää ihmisille tietoisuutta ja oivallusta oman kehon huikeista ulottuvuuksista, tulla tietoiseksi itsestä sekä läsnä tähän hetkeen. Mitä parempaa voikaa olla vastaiskuna kiireiselle arjelle.

Vietän aikaa päivittäin luonnossa ja aistin sen viisautta. Luonnossa levollisuus on aina läsnä jatkuvassa muutoksessakin. Kaikki tapahtuu ajallaan ja kiirehtimättä. Luonnossa näen maisemien muuttuvan kauneuden ja tunnen vahvimman yhteyden elämään ympärilläni. Ammennan luonnosta joka päivä ja unelmani on jakaa sitä myös muille.

Close Bitnami banner
Bitnami